Psykologisk ilt | Jan Tønnesvang & Maria S. Ovesen (red.) | Kieli: Tanska

psykologinen happi kasvatus- ja organisaatiotyössä" on teorian ja käytännön yhdistäminen. Kirja perustuu integratiiviseen itsepsykologiaan, joka käsittelee ihmisten perusmotivaatiota, pätevää itsemääräämisoikeutta ja psykologisen hapen tarvetta mielekkään elämän muodostumisessa. Se on perustavanlaatuinen teoria, joka on avoin sellaiselle jatkokehitykselle, joka on tarpeen, jotta siitä tulisi väline, jonka käytännön toimijat voivat mielekkäästi ottaa omakseen ja sovittaa yhteen kokemuksensa ja ammattitaitonsa kanssa - siinä erityisessä kontekstissa, jossa he toimivat.

Integratiivisen elinvoimapedagogiikan, interventioiden ja koulutuksen verkoston (psy.au.dk/jt/nivid) osallistujien kirjoittama kirja tarjoaa kattavan johdannon integratiivisen itsepsykologian teoreettiseen ajatteluun ja malleihin, minkä jälkeen 12 luvussa osoitetaan, miten teoriaa voidaan eri tavoin muuntaa käytännön kehittämiseksi - psykologiassa, pedagogiikassa, koulutuksessa, integraatiossa, sosiaalipsykiatriassa, elämänvalmennuksessa, koulun kehittämisessä ja johtamisessa.

Pedagogiikan ja organisaatioiden kehittämisen kannalta kirjoittajat pyrkivät viitoittamaan uuden tien eteenpäin, jossa ehdotetaan yhteisen pohjan löytämistä perustavanlaatuisesta teoreettisesta ajattelusta pikemminkin kuin menettelyistä, joilla säännellään ammattilaisten käyttäytymistä. Laaja-alaisten kirjoitusten ansiosta ammattilaisia kutsutaan toimijoiksi luomaan omia teoreettisesti perusteltuja käytäntöjään.

Teorian ja käytännön välinen suhde on herkkä. Toisaalta on käytännön toimijoita, jotka eivät haluaisi tietää liikaa teoriasta, koska se on heidän mielestään abstraktia ja häiritsevää heidän käytännölleen; toisaalta on teoreetikoita, jotka osaavat ajatella monimutkaisuutta ja uusia ymmärtämisen tapoja erittäin hienostuneella tasolla, mutta jotka eivät oikein saa jalkojaan kasteltua käytännön maaperään.

'Psykologinen happi kasvatus- ja organisaatiotyössä' käsittelee teorian ja käytännön yhteensovittamista. Kirjassa lanseerataan lähestymistapa, jota kutsutaan teorialähtöiseksi käytäntöjen kehittämiseksi ja jossa teoria ja käytäntö nähdään tasavertaisina ja toisiaan kunnioittaen. Teorialähtöinen käytäntöjen kehittäminen eroaa nykyisestä suuntauksesta, jossa käsitteitä, käsikirjoja ja menetelmiä kehitetään siten, että eri yhteyksissä toimivien ammattihenkilöiden halutaan tekevän asiansa samalla tavalla. Sen sijaan teorialähtöinen käytäntöjen kehittäminen haluaa tarjota ammattihenkilöille yhteisen kehyksen, jonka avulla he voivat kehittää käytäntöjään erilaisilla tavoilla. Näkemys on, että yhtenäinen yksimielisyys ei ole se, vaan pikemminkin mielekäs eriävä mielipiteiden vaihtelu, joka ohjaa ammatillisen käytännön kehittämistä työskentelyssä lasten, nuorten ja aikuisten kanssa.