Aamu on siis tuhon runoutta, vanhuuden, kyvyn ja identiteetin menettämisen, menetetyn rakkauden runoutta

Se ei ole rauhallinen, seesteinen ääni, joka puhuu meille Sellainen aamu -teoksen runojen kautta. Se on ääni täynnä tuskaa ja halveksuntaa katoavaisuutta ja kuolemaa kohtaan. Jokainen päivä on vain askel lähemmäs pohjaa. Ja kun aurinko lopulta murtautuu läpi, sen valo on vain yksi pilkku raunioille.

Mutta Henrik Nordbrandtin uudessa runokokoelmassa on myös toivoa: kielen suvereenisuudessa, teoksen läpi kulkevassa huumorin vinossa ja kertojan rohkeudessa olla läsnä omassa tuhossaan, lähestyä tuhoa pohdiskelevasti, aistikkaasti ja herkästi.